Kun aiheellisesti huomautettiin asiasta päätin muuttaa otsikointia.
Tämäkin on lyhennelmä työpaikan kokoushuoneessa pidetystä pläjäyksestä.

Chicago on Illinoisin osavaltion pääkaupunki, asukkaita vuonna 2007 oli 2,8 miljoonaa (urbanized area 10 miljoonaa). Kaupungin asukkaista noin puolet on muuta kuin eurooppalaista sukujuurta, ja esim. amerikanafrikkalaisten osuus (~37%) on yksi suurimmista tämän kokoluokan jenkkikaupungeissa. Toisaalta Chicago on Varsovan jälkeen maailman suurin puolalaiskaupunki.
Kulttuuriturisminäkökulmasta mainitsen nyt vain kaupungin valtaisan blues- ja jazztarjonnan, sekä turistirysiä että kunnon klubeja kuin myös levykauppoja löytyy tusinoittain. Itse vierailin Green Mill -klubilla (Al Capone on ollut joskus paikan osakkaana, mutta yleisössä oli ihan normaalia huppari-koristossu-acidjazzjengiä eikä hinnoissa ollut turistilisää) ja Jazz Record Martissa (maailman suurin jazzlevykauppa, hyvästi viimeiset dollarini). Mm, no joo, Route 66 alkaa tästä kaupungista, joten pakkohan kruiserin senkin alkupiste oli bongata ja hankkia peltinen todiste asiasta ; )
(kun menette kaupunkiin, niin käykää siinä nurkalla Lou Mitchell's Dinerissa, keskilännen parasta kahvia ja kohtuuhintaista hyvää ruokaa, miljöö hyvällä maulla kuin elokuvista)
Modernin improvisaatioteatterin sanotaan myös juontavan juurensa Chicagosta, joten esim. aikanaan suositulla meikäläisillä "Nyhjää tyhjästä" -produktiolla ja Stella Polariksella olisi kumarrettavaa tännepäin. (itse asiassa näin joskus Amsterdamissa Boom Chicago -nimisen jenkkiryhmän improesityksen, joka oli suoraan samanlainen kuin meillä Neil Hardwickin luotsaama)


Chicagon pääkirjasto on nimeltään Harold Washington Library Center, USA:n ensimmäisen(!) amerikanafrikkalaisen pormestarin (virassa 1983-1987) mukaan. Kirjaston suunnittelu oli alkanut jo 1970-luvulla kun oli tiedossa silloisen pääkirjaston muuttaminen yleiseksi kulttuurikeskukseksi. Rahoitus oli tiukilla koko 1980-luvun, ja rakennus valmistui vasta vuonna 1991, silloinkin mittavan em. edesmenneen pormestarin lahjoituksen turvin.
Yleisellä kirjastolla on Chicagossa kaikkiaan 87 toimipistettä ja kaksi kirjastoautoa. Kirjastoista viisi on auki seitsemänä päivänä viikossa. Tilastoja ja tunnuslukuja on luettavissa kirjaston sivuilta, mutta esim. vuoden 2007 lasten kesälukukampanjassa mainitaan luetun 1 000 000 kirjaa, ja kampanjaan sisältyneeseen kilpailuun oli osallistunut 40 000 lasta.
Ehdin juosta maailman suurinta (yleistä) kirjastokompleksia (70 000m2) läpi vain reilun tunnin ajan, mutta päällimmäiseksi tunteeksi paikasta minulle jäi, että se oli rakennettu temppeliksi tai muistomerkiksi. Kaunis, suureellinen, valtavia taideteoksia kehyksissä ja suoraan seinille maalattuina, mutta toisaalta kolkko, ei kovin valoisa, eikä toiminnallisesti oltu saavutettu suuriakaan siihen nähden, miten suuri tila on.
Lähes kaikille osastoille kuljettiin melko kapeiden pariovien läpi. Se teki niistä miellyttävän rauhallisia ja hiljaisia, mutta siihenpä hyvät puolet jäivätkin.
Valtava eteisaula on lähes koko rakennuksen korkuinen, mutta osastojen katot olivat enimmäkseen häiritsevän matalalla, ja julkisivun suuret ikkunat on sisätilaratkaisuin jaoteltu pieniksi. Osastoilta toisiin oli pitkä matka, käytäviä ja rullaportaita pitkin. Ainoastaan osasto, jossa oli kirjaston yleinen neuvonta, kaupungin infotiski, aikuisten työasemat ja yhteiskuntaosaston käsikirjasto, oli avaramman puoleinen.
Eteisaulan turvamies oli sitä mieltä, että saan kuvata talossa kunhan ihmisiä ei tunnista. Minkäänlaista laukkujen säilytyspakkoakaan en paikassa huomannut. Ainoa haastattelemani kirjastoammattilainen oli lasten- ja nuortenosaston kirjastonhoitaja, joka oli ollut työpaikassaan vasta puolisen vuotta. Hänen kanssaan juttelin lähinnä juuri kesälukukampanjasta.

Kävin edellisen Bushin aikoihin New Yorkin pääkirjastossa, ja hämärä muistikuva arkkitehtuurista on koko lailla saman tuntuinen. Sekin tuntui temppeliltä tai rautatieaseman odotushallilta, ei kirjastolta.

Päätin viimein ryhdistäytyä ja lisätä räpsimiäni kuvia tänne.
Slidesharen masinoima esitys on lyhennelmä powerpoint-äsäkäsästä jonka pidin kiinnostuneille kollegoille elokuussa.

Herrick District Library on Hollandin (Michigan) yleinen kirjasto. Hollandissa asuu 36 000 ihmistä (urbanized area 100 000).  Puutarhamaisuudestaan huolimatta kaupunki on sikäläisen mittapuun mukaan kohtuullisen tiheästi asutettu. Kaupunki on koko osavaltion tavoin kärsinyt (erityisesti metalli-) teollisuuden vaikeuksista, tällä hetkellä asukkaita työllistävät eniten elintarviketeollisuus, palvelut ja maatalous. Nimensä mukaisesti kaupungin asukkaista (monien nimi alkaa van-) suurella osalla on juurensa tuulimyllymaassa, ja kaupungissa vietetäänkin vuosittain Tulip Festivalia, joka on lähes ainoa asia mistä Holland maailmalla tunnetaan. No, folkmuusikko Sufjan Stevens on tehnyt laulun kaupungista ja gangsterileffa Road to Perdition on osin kuvattu täällä, tosin jäljitellen 30-lukua. Kellogg'silla ja Heinzilla on täällä myös suuret tuotantolaitokset.

Pääkirjaston lisäksi kaupungissa on yksi branch library, työntekijöitä on peräti kahdeksankymmentä, joka tuntuu suomalaisesta hyvin suurelta määrältä. Tosin heistä viitisentoista on osa-aikaisia. Pääkirjasto on avoinna 9-21 maanantaista perjantaihin, lauantaisin 10-16 ja sunnuntaisin 14-17. Kunta- ja hallintorakenne poikkeaa suomalaisesta sikäli, että esim. Hollandin kirjaston alueeseen kuuluu 13 townshippiä, jotka kaikki maksavat oikeudesta käyttää kirjastopalveluja, kukin asukasmääränsä mukaan suhteutettuna.

Joistakin ulkonaisista eroavaisuuksista huolimatta minulle tuli paikasta mieleen useampikin suomalainen yleinen kirjasto: Salo, Kajaani, Raahe, Jyväskylä...
Kirjasto on kolmikerroksinen, alimmassa (osin maan alla) on Kirjaston Ystävien kahvila ja kirjakauppa, henkilökunnan sosiaalitiloja ja varastoa, keskikerroksessa ovat kaikki aikuisten palvelut ja ylintä pitävät hallussaan lasten- ja nuortenosastot yhdessä audiovisuaalisen materiaalin osaston kanssa.
Silmiinpistävintä kirjastossa oli oikeastaan muusta tieto-osastosta erillinen sukututkimuksen osasto (tiedetään, kaikkien juuret ovat jossain muualla...) jolla oli myös oma neuvojansa.
Sain kirjaston pr-vastaavalta ystävällisesti luvan kuvata vapaasti, kunhan ihmisiä ei pystyisi tunnistamaan kuvista. Kirjaston nettisivuilla on valitettavan vähän esim. tilastotietoa, enkä muistanut kysyä vuosittaisia kävijämääriä tai lainauslukuja. AV-osaston pomon Sue Palachnukin kanssa jutellessani kävi kuitenkin esim. ilmi, että elokuvien lainaus oli tullut maksulliseksi (1$/laina) muutama vuosi sitten (tarkoitus oli tietenkin, että maksusta luovutaan heti kun ajat paranevat), ja maksun tuotto vuodelta 2007 oli 36 000 $.

Kaupungissa on edelleen myös kirjastoauto, sen tarinasta enemmän alempana tällä palstalla.

Heikki Poroila kirjoittaa blogissaan omia mietteitään kesällä vellonneesta "lisää liksaa kirjastolaisille" -keskustelusta. Lähinnä musiikkikirjastoihmisen näkökulmasta, mutta sanan  musiikki tilalle on vain vähän kieltä pahoinpidellen vaihdettavissa esim. kaunokirjallisuus tai yhteiskunta. Tiedätte mitä tarkoitan.
Yksi lause on pyörinyt mielessäni nyt toista vuorokautta: "...vai olisiko [asiakkaiden kokemana] sittenkin arvokkainta se yleissivistynyt empatia, jonka turvin eläydymme asiakkaidemme usein vaikeasti artikuloituvien toiveiden tulkeiksi? Hän jatkaa tilanneselostuksella asiakkaan hyräilemästä laulunpätkästä jne.
Varttuneiden, usein naispuolisten asiakkaiden toiveiden tulkkina pystyn kyllä eläytymään tilanteeseen. Meillä se menee joskus niin, että "luin 70-luvulla hyvän kirjan, siinä oli muistaakseni siniset kannet" tai "tuleppas etsimään minulle joku kartanoromaani, mutta ei semmoista unettavaa jossa puhutaan sievistellen".

Aiheeseen täysin liittymätön julkisivukuva Harold Washington Library Centeristä.

Tänään tuli Macelta viesti: olen onnistunut suorittamaan 23asiaa -kurssin läpi! Vähäks hienoo!

Olipa kerran amerikkalaisessa kaupungissa kirjastonhoitaja, joka työtovereineen kiersi kirjastoautolla kaupungin kouluja. Hän piti työstään kovasti, ja asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Tapahtui kuitenkin niin, että eräänä päivänä kaupungin päättäjät sanoivat kirjaston johtajalle: "emme anna teille enää niin paljon rahaa kuin tähän asti, teidän täytyy varmaan luopua jostakin". Kirjaston johtaja mietti päänsä puhki, ja lopulta hän ei keksinyt muuta lakkautettavaa kuin kirjastoauton (kaupungista oli lakkautettu jo sivukirjastoja, vain yksi sellainen oli jäljellä). Kirjastoauton henkilökunta oli murheen murtama, ja muut työkaverit kyllä olivat myötätuntoisia, mutta eivät kyenneet auttamaan muuten, pelkäsivät varmasti joutuvansa huonoon valoon.
Auton kirjastonhoitaja kuitenkin suuttui moisesta epäoikeudenmukaisuudesta kaikkein avuttomimpia asiakkaita kohtaan, ja marssi johtajan luokse sanoen: "minä lähden nyt kokonaan tästä talosta, en tule enää tänne muihinkaan töihin. Ja saattepa vielä nähdä mitä tuleman pitää!"
Reipas kirjastonhoitaja alkoi kiertää kukkaro kädessä ihmisten luona, jotka hän tiesi hyvin toimeentuleviksi ja hyväsydämisiksi. Saatuaan jonkin verran rahaa kokoon hän lähti neuvottelemaan koulujen rehtorien kanssa. Hän selosti heille huiman suunnitelmansa, ja vaikka jotkut olivat epäuskoisia, ymmärsi suurin osa miten tärkeästä asiasta oli kyse. Kouluista lähti niinikään opettajia rahanhankintaretkille, ja lopulta rahaa oli kasassa tarpeeksi.
Mitäkö sitten tapahtui? Yksi koulujen omistama koululaisbussi muutettiin kirjastoautoksi. Lahjoituksilla ostettiin ensin peruskokoelma kirjoja, ja sitten alkuperäinen kirjastonhoitaja palkattiin vastaamaan toiminnasta. Autoa alkoivat ajaa vapaaehtoiset aikuiset, ja kirjoja lainaamaan ja palauttamaan tuli vuorollaan yksi vapaaehtoinen isompi koululainen. Kirjastonhoitajakin on tietysti autossa neuvomassa, vinkkaamassa ja toisena lainaustiskissä. Koulut hankkivat kirjastoautoon uutta aineistoa lahjoitusten turvin ja toiminta on erittäin suosittua. Koulujen loma-aikoina auto kiertää toreilla ja lähiöiden liepeillä.

Niinkuin varmasti jo arvaatte, tämä satu on totta...



Tässä se kirjastoauto nyt on. Poispäin kävelevä henkilö on yksi vapaaehtoisista kuljettajista.

"Voi meitä, pojat!"

Tuolta minusta tuntuu ki.fi:n palkkakeskustelua seuratessa. Hämmensin vielä soppaa itsekin. Ei tarvita haluttomuutta kuntatyönantajalta, lainsäätäjältä eikä kunnallispoliitikolta palkkojemme nostamiseen, kun oma porukka on näin eripuraista ja -seuraista siinä, mitä me töissä teemme, mitä meiltä vaaditaan tai onko oma ammattiylpeys oikealla tasollaan.
Totta kai huono palkka on murhe. Varsinkin kun tehdään ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, joka säästää   n ziljoonaa euroa vuodessa tässäkin maassa. Tai tietty te ketkä tätä satutte lukemaan, olette samaa mieltä kanssani ; )

No niin, pari viikkoa vierähti Setä Samulilla kyläillessä. Olen yrittänyt sulatella kaikkea kokemaani, mutten vielä ole siinä pitkälle päässyt. Aistini lienevät saaneet yliannostuksen KAIKKEA. Upea matka. Kunhan revin itsestäni enemmän irti, laitan tänne kuvia ja kertomusta. Sitä ennen vain linkit kahteen kirjastoon, joihin minulla oli ilo tutustua.

Herrick District Library, Holland Michigan

Harold Washington Library Center, Chicago Illinois

Loma jatkuu, nyt Pohjanmaalle. Toivottavasti Kalajoen särkillä ei tuule liikaa!

Olen taalla Atlantin vasemmalla puolella lomailemassa. Michiganjarven vesi on lamminta, ja lomakaupungin kirjastokin on tullut tarkistettua. Myohemmin kuulumisia sielta. Lahdenkin aamulenkille enempien lorpottelyjen sijasta, kun tassa lainakannettavassa ei ole aeaekkosiakaan.

Myrskyt taalla ovat aika vaikuttavia, eilen oli koko kaupunki taynna kaatuneita puunrunkoja ja monet tiet oli suljettu. Ilmeisesti kukaan ei onneksi ole loukkaantunut tamankertaisessa myrakassa. Ilma on lamminta ja kosteaa, sopii minulle.

Aurinkoa, 23ja enemman!

Roikotan parhaillaan tarkastuspyyntölomaketta toisella välilehdellä. Tripletsekkasin koko kurssin sisällön, ja jouduinpa tekemään jotain muutoksiakin. Saa nauraa, mutta tajusin vasta nyt (vai tajusinko vieläkään...) sudenkuopan, joka oli liitetty Jukka Kemppisen blogiin.
21.4. aloin tehdä hommia, ja siitä lähtien on varmaan tunneittain tämä kurssi käväissyt mielessä. No uniin ei ole tullut aivan  joka yö... monet ovat varmaan päässeet tästä vähemmällä, mutta minulle kävi näin.


Olen pudonnut kärryiltä niistä televisio-ohjelmista, joita olen katsonut. Olen tutustunut nettityökaluihin jotka ovat minusta käyttökelpoisia. Olen hajottanut kodin halvan työtuolin. Olen oppinut älyttömästi. Olen nukkunut vähän vähemmän kuin ennen. Hiirikäteni on kipeämpi kuin ennen. Olen tutustunut tietokoneeni rakenteeseen paremmin kuin ennen. Olen miettinyt enemmän kuin ennen. Olen vaahdonnut tästä kurssista työpaikalla monille kiinnostuneille. Olen esitellyt näitä asioita kavereillekin.

Ajatukseni on, että tämä blogi pysyy hengissä. En vielä tiedä, käykö niin. Katsotaan onko asiaa. Tai ei sitä tähänkään asti aina ole ollut. Sitäpaitsi olen huono tiivistämään. Kesächattiin yritän ehtiä 13.7.

Olen saanut arvokkaita vinkkejä, kommentteja ja ennen kaikkea kannustusta Teiltä ketkä olette tehneet näitä samoja tehtäviä - ja tietysti myös Vetäjiltä. Olen saanut hyviä lukukokemuksia blogeistanne. Olen nauranut hauskoille havainnoillenne. Chateissa on ollut ystävyyden tuntua. Kiitän, kumarran ja pokkaan. Tulkaa juttelemaan, jos saavutte Ååbusse, tai satumme alan tapaamisiin. Yhteystiedot löytyy esim. kurssiwikistä.

No niin, lähetän sen tarkastuspyynnön M&M:lle. Jos ei todistusta tipu, niin täytyy katsella uudestaan.
Haikeuteen täytyy aina liittää myös vähän rosoa. Siinä siis kiitoslaulu kaikille.

Jos onnistun bongaamaan kirjastoja lomalla, liitän kuvat Flickriin.

Kuulostaa hyvältä, kun voi todeta uudet taitonsa yleispäteviksi. Niitähän ne ovat, jos lähtee perusteista ja muistaa että kyse on työkaluista. Kirjasto2.0 ei voi olla mantra, jota hokemalla saadaan lisää mediaseksikkyyttä tai rahoitusta. Kate Sheehanin sanoin on tunne siitä, että verkkoyhteisöjen ja kirjastonhoitajien/kirjastojen välillä on katkos. Jos muistetaan, että web2.0 (tai kirjasto2.0) on sarja työkaluja, ollaan hyvällä tiellä jotta tuo katkos saataisiin solmittua umpeen.Työkalujahan pitää ensin opetella käyttämään. Jos sosiaalisessa webissä menee kirjaston osalta jotain pieleen, ei kannata syyttää ensin välinettä, vaan miettiä onko suunnittelussa ollut kaikki kohdallaan. Sheehan viittasi aluksi Andrea Mercadoon, joka taas kommentoi Sheehanin kirjoitusta näin tyhjentävästi:
"User-centric design and use of social networking isn't just about *being* in Rome, but also doing as the Romans do, even if it's different what we do".

Tässä ajattelin esimerkiksi kirjaston näkymistä Facebookissa tai MySpacessä.
That's it, sano turkulainen.

Sitten  laitetaan verkkoon vähän tiheämmät silmät:  oma kurssimme löytyy isosta Geestä jo varsin kattavasti. Normihaullahan (kuin myös tarkennetulla) voi tehdä niinkin, että harppoo sivuja eteenpäin ja katsoo mikä on viimeinen viite, joka  oikeasti täyttää annetun ehdon. Vielä sivulta 5 haulla 23 asiaa, löytyi Sinin blogi. Ja kaikki siis siitä taaksepäin. Suoraan kurssiin liittyvien lisäksi olemme  mm. blogilistalla, KirjastoWikissä, tietty Kirjastot.fi:ssä, Opeblogissa,  sosiaalinen media & oppiminen -sivuilla ja Teknillisen korkeakoulun kirjaston lehti  kaipaili suomalaista kurssia jo numerossaan 2/07. Ja Vespaterrors kirjoitti niin ovelasti, että ensin luulin kyse olevan dissauksesta...

Okei. Tässä kohdassa aina herään tai tipun möljältä, niin kuin entinen salakuljettaja.
Voisiko asiakkaille näkyvästä kirjaston henkilökunnan wikistä olla hyötyä? Wikissä esitettäisiin reilusti hankintaperiaatteet, osastot voisivat esitellä toimintaansa laajemmin kuin kotisivulla, ne kokousten päätökset, jotka eivät vaadi poliitikkojen siunausta, voitaisiin esittää tuoreeltaan. Löytyisikö valmiutta tällaiseen avoimmuuteen?
Deli ja syötteenlukijat palvelisivat ilman muuta hyvin aina neuvontatiskissä. Nyt tiedonhaun tekniset apuvälineet ovat enemmän tai vähemmän hajallaan eri koneiden työpöydillä, bittikansioissa, tai pahimmassa tapauksessa vain yhden työntekijän päässä.
En erittele enempää mitkä oppimistani asioista soveltuisivat asiakkaiden ja kirjaston väliseen yhteistyöhön, mitkä taas kirjaston sisäiseen käyttöön. Olen  jo aikaisemmin viitannut siihen, että omassa kirjastossani näitä  asioita opetellaan aika isolla porukalla, ja olen varautunut evankelioimaan asiasta niin paljon kuin annetaan [ ; D ]. Tämän kurssin olen käynyt ja tehtävät tehnyt puhtaasti omalla (ja perheeni) ajalla, joten toistaiseksi jälleen on toiminut kuva innostuneesta ja vähä-älyisestä kirjaston työntekijästä, jota intohimo on ajanut.
Toivottavasti kurssin aikana muodostunut vertaisryhmä jatkaa kannustusten ja kommenttien jakamista, ja kertoo tulevaisuudessa siitä, onko homma lähtenyt pyörimään.


avainsanat: 23 asiaa web2.0 kirjasto2.0  blogit kurssiblogit

Njaah. Sain tehtyä Runescapeen komeen hemmon jolla on ranteissa hikinauhat, mahtavat reisilihakset ja pyykkilautavatsa! Nimi on Rynchester. Mutta nyt olen kolme varttia yrittänyt paistaa noita jävla rapuja, ja aina kun olen pudottanut ne nuotioon ja kävellyt nunnan näköisen oppaan luo, sanoo hän, että "tarttis syärä jotain, mee kalaan". Eli jotain teen väärin (ja nyt huomaan, että peli keskeytyi ja jouduin alkuun kun didn't made any progress). Tässä on jotain pirullisen kiehtovaa, mutta joskus maailmassa kun olen vastaavaa peliä kokeillut, niin tällaisiin paikkoihin minulla tyssää. Eikä sitten jaksa kiinnostaa enempää. Joten ne Älypään pelit on edelleen minun kakkupalani (yritin jatkaa Runea, ja nyt on ravutkin hävinneet).

Alkaa tuntua siltä, että minulle riitti, kun katsoin tunnollisesti pelin opetusvideon. Pääsemättä tämän pidemmälle, tuntuu huojentavalta tietää, että pelissä tapetaan "yleensä" vain Runen omia hirviöitä, ei muita pelaajia. Opinhan jo lyömään kirveellä, kai sillä pienimmistä örkeistä olisi selvinnyt. Mutta Runessa siis tarvitaan paljon muutakin kuin aseita ja lihaksia.
NYT MUISTAN! Kauan sitten oli tietskapeli (korpulta ladattiin) "Leisure Suit Larry" jossa Larryn oli kai tarkoitus mennä naisiin, ryypätä ja pelata uhkapelejä. Senkin alkumetreillä jäin jumiin, kun en saanut hahmolle laitettua edes deodoranttia. Hahhah.

Sitten artikkeliin jossa käsitellään pelaamista oppimisen edistäjänä. USA:n koulukirjastoyhdistyksen dokumentissa esitetään, että tutkiminen, kriittinen ajattelu ja tuloksellisiksi havaittujen toimintamallien hyväksikäyttö edistävät oppimista. Ja tätä voi oppia peleissä. Artikkelissa annetaan hyvä kuva pelien hyödyllisyydestä tähän tapaan:

• edistyminen perustuu aiemmin opitulle
• kyseenalaistaminen auttaa: pelissä kun voi olla pettureita
• jos yksi ongelmanratkaisutapa ei auta eteenpäin, on omaksuttava jotain muuta
• jos haluaa edistyä, on toimittava sääntöjen mukaan
• petkutus ei vie eteenpäin (oikeaa pelaajaa, peliin kuuluvat huijarit ovat erikseen)
• yhteisöpelit velvoittavat tiedon jakamiseen
• miten omat edesottamukset vaikuttavat muihin pelaajiin ja mahdollisen ryhmän menestymiseen
• kun tunnistaa heikkoutensa, voi yrittää menestyä ottamalla kaikki irti omista vahvuuksistaan

Eli mallioppimisesta on kyse. Noista esimerkeistä on vaikeaa olla eri mieltä, ja pitäväthän ne parhaassa tapauksessa paikkansa, kun muistaa, että kaikki pelit eivät ehkä ole hyviä oppimisen apuvälineitä. Jotenkin artikkelin loppupuolen väliotsikko

"Share knowledge and participate ethically and productively as members of our democratic society"

saa aikaan hohhoijjaa-reaktion.

Oman kotikaupunkini kirjastoissa ei pelaamista ole rajoitettu, ja asiakaskoneilta on vapaa pääsy joka paikkaan. Suodattimia tai vastaavia ei ole hankittu, koska niiden haitat on koettu suuremmiksi kuin hyödyt. Meillä on myös nuorisotoimen kanssa yhteinen infotiski nuorten osastolla, mutta pelaamista yhteistuumin ei ole ainakaan vielä järjestetty.

Jotenkin silti tuntuu, että vaatimaton menestykseni pitkäjänteisyyttä vaativissa peleissä ei ole elämääni suuremmin haitannut.

Ne jotka seuraavat Kirjasto-kaapelikeskustelupalstaa, tietävät että muutama alan henkinen auktoriteetti ja vapaa-ajattelija keskustelee otsikon aiheesta. Olen lukenut mielenkiinnolla kaikkien näkökulmia, mutta nyt alkaa väsyttää. Pohjimmiltaan keskustelijat ovat samaa mieltä: ei suodattimia eikä esto-ohjelmia. Kaikesta muusta ollaankin eri mieltä: mikä on ennakkovalintaa, ennakkosensuuria, suodattamista, pornografiaa tai ihmisen pakottamista tai alistamista. Mikä on perustuslaillinen oikeus? Tai onko Linux edes tuote, joten voiko sitä edes "mainostaa"...? Koska keskustelu lähti liikkeelle INTERNETINkäytöstä, omasta mielestäni paras on ollut Pohjanlahden takaa Anne Appehlin toteamus: "internet ei ole 'aineistoa', vaan digitaalinen ympäristömme". Olen samaa mieltä. Ja jos joku kysyy, miksi en osallistu keskusteluun em. palstalla, johtuu siitä että harva ihminen pystyy lataamaan niin eksakteja faktoja ja perusteltuja kantoja, kuin palstan vakiokirjoittajat aina haastavat esittämään. Karavaani kulkee ja minä luen palstaa.

Mace muistutti, että kaikki tämä mitä olen oppinut, tulee muuttumaan tai katoamaan, joskus. Nyyh. Kuinka pian, se riippuu palveluja tarjoavien firmojen osakkeenomistajien ahneudesta (uutinen, heh). Olisiko pitänyt Helene Bloversin aikanaan järkätä web3.0 -kurssi kirjastolaisille? Ongelmana tietty saattaisi olla, että ehkä sellaisia työkaluja ei vielä ole olemassa (!) Joten jälkijunassa tässä mennään, vaikka oma ego on kummasti pönkittynyt parin viime kuukauden aikana, ja tavisnetin käyttäjiä voi katsella hieman nenänvartta pitkin [no älkää ottako tosissanne ; )].
Tuubasta toimeen, tallensin koneenräähkääni blogin tähänastiset vuodatukset, kuten myös delini (tässä kohtaa täytyy muistaa, että eihän ne sinne koneelle mitenkään "feedeinä" tallennu, vaan tallennus täytyy uusia tuolloin tällöin).
LT:ssä olevia kokonaista kymmentä kirjaani aloin myös seivata, mutta unohdin sen kun vastaan tuli työkalu jolla kirjahyllyn saa näkyviin blogiin. Katsotaan saanko sitä aikaiseksi lähipäivinä vai jääkö syssymmälle.


Työkalu se on tämäkin. Ja kaunis. Omasta Flickristä. Ite otin.

Popular web2.0 näytti olevan jälleen uuvuttavan pitkä lista sivujakeskusteluryhmiäartikkeleitahakemistoja joihin kaikkiin olisi hyvä "jossain vaiheessa palata"... kuten selväksi on käynyt, kaikkea ei voi omaksua, joten tehtävään kuuluva em. sivun syötteen vilkuilu joskus saa riittää. Mutta tulipa luettua artikkeli Social networking gets a sanity check, koska otsikko oli niin kiinnostava. Esim. eMarketing on laskenut muutamien isoimpien alalla toimivien yritysten liikevaihtoa per käyttäjä, ja esim. MySpace -sivulla vierailun arvo oli $12,85. Eli kyll siä isot rahat pyärii. FotoViewriä vilkaisin, jaahah, Flickrin kuvat näkyville 3D-muodossa. Päheetä. Diskreettiä webbikameran käyttöä (mm.) voi myös opiskella Classroom 2.0 -palstalla.
ReadWriteWeb:issä kerrottiin mm. että Firefox 3 julkaistaan kesäkuun 17. joten ans kattoo miltä alkaa selain sitten näyttää (en muista enää miten aikaisempi Mozilla Firefox poikkesi nykyisestä, mutta hirviön kuva oli hianompi kuin tuo nyk.globaalikettu). Maan pinnalle palauttaa myös artikkeli "Do Regular People Really Read Blogs?" Sosiaalistava työkalu on Youth Bloggers Network, jossa nuoret saavat tukea, rohkaisua ja infoa bloggaamiseen.
Office 2.0 -hakemistossa tutustuin hieman YouSendIt -palveluun, jossa voidaan lähettää suuriakin tiedostokansioita ympäri maailmaa. Vapaa tutustumiskierros olisi vaatinut kirjautumisen, jota en näin bienen bisneksen byörittäjänä viitsinyt tehdä. Firmoille suunnattu, siis. Flickr täältä löytyi tietysti myös, kuin myös Meebo. Kun minulla kerran tunnukset oli, niin kävin sinnekin lisäilemässä yhteystietoja. Taannoin kurssimesessämme (taisi olla Matti) mainittiin sumpli.com -palvelu, jolla saa sovittua tapaamisia: webtoimistopaketissa oli vastaavia kokous- ja matkajärkkäreitä.

Pingg! olet hypnotisoitu! Pingg kutsuu itseään "party planneriksi", mutta täällä voi myös tehdä kutsukortteja ja lähettää niitä spostilla/tekstarina/paperikorttina. Vähän vaihtelua "kutsu sähköpostin liitteenä" -blanketeille.Kuvia korttiin voi valita isohkosta galleriasta aiheen mukaan, tai vaikkapa Flickristä tai omalta koneelta. Muokkaaminen oli helppoa, kokeilin. Aion ottaa ihan oikeasti käyttöön.

Hyppäsin tähän hätään Ryyne-tehtävän yli, sankarihevin kuuntelu demossa uuvutti mut jo ihan. Myöhemmin sinne.


Ennen nukkumaanmenoa voisi vielä kuunnella Radiopuhelinten biisin "Palaan pohjoiseen". Ganska melkomoista sahaamista.

Suomen Kulttuurirahasto kunnostautui taas. Avasivat arkkunsa taiteen Kritiikkiporttia varten. Olen sitä tänään selaillut, ja oon aika tyytyväinen. Taidekritiikit/arvostelut liki 30:stä sanomalehdestä samassa paikassa. Ihan mehevää. Tagitin välittömästi, joten delissä tarjolla, silvuplee. Saska Snellmankin äityi Pravdassa kehumaan, että hyvä kun tulee valtakunnallisesti julki enemmän kuin yksi totuus, vaikka hän sitä edustaakin : ) Nyt on siis mahdollista laajemmin seurata, minkälaisia reaktioita luomisen tuskan hedelmät paljon vartijoissa herättävät. Hyvä.

Olen chateissa löpissyt, että ei mitään tietskapelikokemusta ole. Muuten rakastan kaikenlaisia visoja, joissa voi päteä nippelitiedolla, jolla ei ole paljoa tekemistä elämän kanssa (turhamaisuus, nimesi on mies!). Tunnen ihmisiä, jotka eivät suostu pelaamaan kanssani Trivialia, ja monta talvea meni paikallisen rokkibaarin musavisassa (palkkiona kälyinen pinssi...). Frangénin Maailman ympäri oli vaikeustasoltaan sopiva, kun sitä sohvalta tsiigaili. Mutta joo. Nyt kun tätä tehtävää sompaili, Älypään musiikkiquiz alkoi vaikuttaa tutulta. Olenkin joskus pelannut vastaavaa Musavisaa, mutta nyt se oli muuttunut ulkonäöltään viileemmäksi, ja kysymyksiä 50-90 -luvuilta oli varmaan vähennetty. Nyt kokeilin Älypäälliköstä molempia musavisoja, yleistiedon klassikkoa & vaikeaa, kirjallisuutta, historiaa, matkailua, sarjakuvia ja EU/Suomi -tietoutta. Niin ja kuvavisaa. Harmi, ettei minulle makseta palkanlisää tuollaisten pelien klikkailusta. Pääsin ainakin kirjallisuus-matsissa muutaman kerran Kirjastonjohtajan tasolle...
Aapelissa meinasin ensin pelata shakkia, mutta sitten tajusin, että pitää pelata jotain oikeaa verkkopelaajaa vastaan, ja suomalainen ujous iski (mitähän se ajattelee minusta, jos pelaan kuin aasi...) joten tyydyin peliin, jossa tavuista ja kirjaimista hahmotetaan sanoja. Pyramidipasianssi ei oikein pelittänyt mobiilinopeudella.

Frans Mäyrän mainitseman World of Warcraftin tyyppisiin rooli- ja fantasiapeleihin en usko jaksavani syventyä. Mutta luvut, jotka hän artikkeleissaan mainitsee, ovat mielenkiintoisia: puolet Ison-Britannian kansalaisista pelaa viikottain jotain digitaalista peliä. Luvut Suomen suhteen olivat samansuuntaiset, joten eihän kyse ole vain koulupoikien ajankäytöstä. (niinpä, jos minä kerran, niin miksei sitten muutkin...)

Kuljin pitkin poikin blogeja, ja tsekkasin Kauhutädin suositteleman Bubble Shooterin (metka, mutta vaatii jotain avaruudellista hahmottamista). Kuukkeli vinkkasi mahjongia, ja siinä tulikin vähän paikattua sivistyksen aukkoa, jos perinteinen palikka-jong on samanlainen. Estofiilin blogista bongasin taas erilaisen Suomitietouspelin.
Tässä kohdassa on kehuttava: kunnat.net -sivuilla voi pelata kuntavisaa, jossa sijoitetaan paikkakuntia Suomen kartalle. Kruiser kiskaisi heti eka yrittämällä päivän 7:ksi parhaan tuloksen! (tuo visa löydettävissä myös delin kautta) Tämä oli toki ennestään tuttu, ja hyviä tuloksia on tullut ennenkin...; ) Työasiavinkki: jos asiakasrekisteriin pitää tallettaa vieraspaikkakuntalaisten kuntakoodit, nekin löytyvät tuolta.

Tuo Orange Countysta löytyvä kirjanpelastajarobotti oli valju versio mm. 90-luvun alun Commander Keenistä. En jaksanut kauaa. Ja Commodore 64:n Space Invaderskin on parempi (nettiversio siitä tässä).

2000-luvun alussa olin myös ideoimassa kirjastomme lastensivuille kirjastokorttipeliä, jossa oikean vastauksen antamalla sai lisättyä palasen, ja lopulta sai kirjastokortin. Jossain uusvisualisoinnissa peli näyttää poistuneen.

Mutta se (julkkis)kuvavisa. Vaikka kaikki pölkyt oli kasvojen edestä kadonneet, en tuntenut. Ja kun tuli vastaus: Agnes Pihlava, en tuntenut edelleenkään. : )))   Piti sitten googlata.

Ykköset, nollat, ja muutkin äsäkäsät menivät lopulta oikeaan järjestykseen, ja sain kuvan kurssiWikiin. Vihdoinkin hyvällä mielellä eteenpäin..................................................................................................

Luin pyhäiltana yli puolenyön tehtävää nro 18. Ristiin rastiin, alusta loppuun ja käyden ohjelinkeissä. Nuupahtaneet aivoni huusivat, että "jatka vasta huomenillalla". Lisäksi Matti tuli (viattomasti aivan) pelotelleeksi, että ko. tehtävä on ilmetysti ollut hankalin tälle porukalle. Unessani sitten Anne Rongas puhui minulle rauhallisella äänellään, ja 4.50 pomppasin pystyyn ja lähdin hiekkalaatikolle (joka käsitettäköön nyt kurssikontekstiin kuuluvaksi). Sain turattua jotakin kurssiwikiin, mutta ppp jälleen kerran, eli tänä iltana jatkan mission parissa... Stewart Mader odottaa.

tiistaiaamuna...
 Jumalaare, että ihminen voi olla tumpelo. Canon Zoom Browserilla pienensin ja pienensin kuvaa jota yritän tietoihini kurssiwikiin lisätä. Wiki ei ota sitä vastaan, vaan se järkyttävä pikselinorsu sieltä edelleen möllöttää. Mua huvita taas yhtään. Tähänkö tämä nyt jää...

No, Mader. Mies puhuu kyllä asiaa, mutta tietysti argumenteistaan paistaa kirkkaana se pölynimurikauppiaan asenne. Kaikki hyvät pointit, joita hän wikeistä tuo esiin ovat kyllä joo-o, ihan totta. Nämä kun otetaan käyttöön, voi samantien heittää romukoppaan kaikki "hyvät kokouskäytännöt" -oppaat... että myöhässätulijat saisivat esittää kommentteja kohdista, jotka missasivat... ENNENKUULUMATONTA! ; D

Vakavasti puhuen, hyvältä kuulostaa. Jotenkin uskon kuitenkin siihen, että kun isot pomot omaksuisivat nämä asiat, niin kyllä me pienemmät nilkit kohta painetaan perässä. En kuitenkaan soisi, että kokousten jälkeiset "-siitä mun piti vielä puhua..." -kommentit jätettäisiin kylmästi pois, tallennettakoon ne sitten vaikka juuri wikiin. W:n käyttäminen kokoustyökaluna helpottaisi varmasti myös niiden elämää, jotka eivät kokouksissa reagoi nopeasti, vaan haluavat ensin miettiä ja sitten vasta mölistä. Myös ujous saattaa olla esteenä perustellunkin mielipiteen esittämiselle.

"People loathe meetings, and the people who love them usually have something wrong with them."
Tätä en todellakaan pysty allekirjoittamaan. Tai ehkä sitten tunnen paljon vinksahtaneita ihmisiä, itseni mukaan lukien.

Taas se nähdään. Kirjasto on paras kansalaisen/kuntalaisen ilmoitustaulu. Saint Joseph County Public Libraryn from library staff to patrons -tyyppisen wikin sivuilta löytyy simppelissä muodossa kaikki tarpeellinen, mitä indianalaisen täytyy tietää voidakseen äänestää. Sehän ei ole julmetun helppoa demokratian luvatussa maassa. Näemmä kansalaisvelvollisuuden toteuttaminen ei ole mutkatonta akateemisillekaan, koska myös Norwich Universityn kirjaston wikistä löytyy vastaavanlaisia ohjeita. Olen siis lukenut LibraryWikis-sivun esimerkkejä, enkä löydä suuria keskinäisiä eroja näistä kuudesta eri wikistä. Series Binder (=sitoja, suom.huom.) oli kiva, koska sisälsi esittelyjä & arviointeja lasten- ja nuortenkirjasarjoista hyljeksimättä sarjakuvaa tai graphic novel -lajia (no, karsintahan on tietty tehty jo ennen, mutta nähdäkseni asiakkaiden panosta ei oltu suljettu pois vaan nimenomaan kannustettiin lisäämään omia suosituksia). Sitäpaitsi sivua oli tsekattu liki 12000 kertaa.
Calgarysta löytyi niinikään valmiita vinkkilistoja luokka-asteittain suositeltuina (Non-fiction Grades 4-6 plus, Young Adult Grades 10-12, jne.).
Kaikenlaista käsikirjastokamaa löytyi joka wikistä, Butlerin ja Norwichin kirjastoissa ne oli "nostettu" helposti näkyville, Norwichissa oli jopa selväkielisenä kysymys, "kuinka löydän runoutta käsittelevää kritiikkiä?", ja sille UDC:n mukainen paikkamerkki. Ohio ja Norwich olivat myös molemmat laittaneet kysy kirjastonhoitajalta -laatikon wikin etusivulle.

Enpä kyllä sano, että kotimaiset kirjastojen kotisivut näiden rinnalla olisivat vaatimattomia, näissä nyt vain oli tämä rakenne erilainen, ja muokkausmahdollisuus on siis myös asiakkailla.

Tämä americana-suuntautuneisuuteni alkaa jo ärsyttää itseäni, mutta muilutin tähänkin tehtävään tiedonjyväsiä Atlantin takaa. WikiChicago on suunnattu kaupungin asukkaille, turisteille tai muuten tietoa hakeville. Tämä on kuin yhdistelmä kunnallista syötesivua, matkailuneuvontaa ja kaupallisten toimijoiden puffeja (esim. paikallinen iltapäivälehti näyttää auliisti mehevimpiä otsikoitaan).

Mielenkiintoa minussa herätti esim. kaupunginosien esittely -osio, väestöfaktoineen ja historia/nykypäivä/mielenkiintoiset/bisnes/liikennöinti/koulut -esittelyineen. Nykymaailmassa ja EU:n jäsen kun maamme on, ovat alueet, murteet ja paikallisylpeys nousseet enemmän esiin ihmisten identiteettiä määrittävinä tekijöinä, niin tällaisia voisi hyvin olla meikäläisilläkin esim. matkailuinfosivuilla (joo joo, kyllä MEK ja pienemmät toimijat osaa näitä korostaa, mutta etsipä rentoa otetta _ kunnan virallisista _lähteistä...).




Paloportaat & ruusuja, oikeudenhaltija Jim Frazier, kuva Flickristä.

Sivuilla toimiva haku myös armahtaa: jos lataa hakuikkunaan termin, jonka nimeä kantavaa sivua ei löydy, saa lohdutukseksi kuitenkin listan wikin sivuista, joilla annettu hakusana esiintyy. Näin kävi esim. kun hain tietoja mainehikkaasta Chess-levy-yhtiöstä. Eikä haulla "International Airport" myöskään tullut O'Harea, mutta se löytyi helposti muuten. Ensin hauskalta vaikutti myös other people's profiles -sivusto, mutta ei sitä ainakaan deittipalveluna kannata yrittää käyttää, esim. haku female-single-human resources-born in 70's-all neighborhoods ei tuottanut yhtään tulosta  ; D. Vähemmän yllättävästi business profiilit toimivat oikein hyvin, puolalaisia ravintoloita on listattuna useita. WikiEtiquette tällä sivustolla on yksinkertainen: pidä näkökulma C:ssa.